Lukulemmikkitoiminta

Lukulemmikkitoiminnan tavoite on innostaa ja rohkaista lapsia lukemaan ja edistää lukutaitoa tekemällä lukutapahtumasta rauhallinen ja mukava tapahtuma koiran avulla. Lemmikki kuuntelee hiljaa eikä arvostele lukijaa – ei pilkkaa, eikä naura virheille. Lukulemmikin kanssa ei tarvitse jännittää. Lemmikille lukeminen sopii kaikille, mutta on erityisen hyvää harjoittelua juuri lukemaan oppineelle tai sellaiselle, jolla on ongelmia lukemisen kanssa. Lukulemmikille lukemisesta voi olla apua myös lukihäiriöisille ja oppimisvaikeuksista kärsiville lapsille.

Lukulemmikkihetket järjestetään yhteistyössä kirjaston kanssa. Kirjastoon on varattu rauhallinen huone lukulemmikkihetkiä varten. Lukutapahtumassa on mukana ainoastaan lapsi, lemmikki ja lemmikin ohjaaja. Lapsi lukee lemmikille ääneen itse valitsemaansa kirjaa n. 10-15 minuutin ajan ja lukuhetken päätteeksi lapsi saa palkita lemmikin rapsutuksilla sekä nameilla.

Kaikki Karva-Kavereiden lukulemmikit on läpäisseet soveltuvuustestin ja nauttivat lasten seurasta. Lisäksi useimmat keikkailevat myös vanhusten luona laitoksissa eri puolilla pääkaupunkiseutua.

Lukukoira Saga

Kevään 2018 lukulemmikkihetkistä voit kysyä lisää kirjastoista:

Alla näet kirjastot jossa toimimme, lisätietoa lukulemmikkihetkistä antaa kunkin kirjaston henkilökunta. 

Lumon kirjasto

Espanjanvesikoira Saga
Saga on tavattavissa klo 17:00-18:00 seuraavina päivinä: 21.2., 7.3., 21.3., 4.4. ja 18.4.
Lisätietoa ja ajanvaraukset Lumon kirjaston internetsivuilta

Tapulikaupungin kirjasto

Ranskanbulldoggi Doris
Doris on tavattavissa keskiviikkoisin klo 17:30 – 18:30 seuraavina päivinä: 24.1., 28.2., 28.3., 25.4. ja 30.5.
Lisätietoa ja ajanvaraukset Tapulikaupungin kirjaston internetsivuilta.

Järvenpään kirjasto

Cockerspanieli Jego ja havannankoira Kapu
Lisätietoa ja ajanvaraukset Järvenpään kirjaston internetsivuilla.

Tuusulan kirjasto

Tanskandoggi Eino
Lisätietoa ja ajanvaraukset Tuusulan kirjaston internetsivuilta.

Helsingin Eläinsuojeluyhdistys kävi tutustumassa lukulemmikkitoimintaan tanskandoggi Einon vastaanotolla Tuusulan kirjastossa. Voit lukea jutun HESY:n nettisivuilta: http://www.hesy.fi/lukukoira-einon-vastaanotolla/

Lukulemmikki Einosta voit lukea myös Nurmijärvi-lehdestä http://www.newsbox.fi/keha/nurmijarvi/lukukoira-eino-valloittaa-sydamia-se-on-meidan-supersankari/

Myös ProTV kävi tutustumassa Einoon, video on katsottavissa YouTubessa https://www.youtube.com/watch?time_continue=108&v=hQdKQnIOAGw

Eino & Neea

Klaukkalan kirjasto

Tanskandoggi Eino
Lisätietoa ja ajanvaraukset  Klaukkalan kirjaston internetsivuilta.